Valmistaudu yhteishakuun

Loppusyksy on aikaa, jolloin käännetään katse vuodenvaihteen jälkeen avautuvaan yhteishakuun. Päätökset omista hakukohteista eivät ole aina helppoja eivätkä yksinkertaisia. Niitä ennen on mietittävä, mitä haluat työelämältä? Mikä ala sinua kiinnostaa niin paljon, että olet valmis sitoutumaan tekemään töitä sen eteen useiksi vuosiksi? Mikä ala kiehtoo ja missä haluat menestyä?

Yhteishaku ei ole yksinkertainen, vaikka sen eteen on tehty paljon töitä. Opetushallitus ja oppilaitokset ovat muun muassa yhdistäneet voimansa ja rakentaneet yhteisen Opintopolku – sivuston. Mutta vaikka tietäisitkin oman koulutusalasi, on siihen johtavaa koulutusta vaikea löytää eri nimisten koulutuskokonaisuuksien ja tutkintojen joukosta. Onneksi tähän löytyy apua.

Joulukuun alussa pidettävät Studia-messut tuovat esille niin oppilaitoksia kuin yrityksiäkin. Me Hileassa olemme myös paikalla. Henkilökohtaisten valmennusten lisäksi autamme webinaarien kautta sinua käyttämään Opintopolkua ja saamaan parhaat vinkit varmistamaan opintopaikan löytymisen. Tänä vuonna uutuutena järjestämme webinaarin, jonka kohderyhmänä ovat yhteishaussa hakeutuvien nuorten vanhemmat. Pysäytä meidät messuilla, niin kerromme lisää. Tunnistat meidät Hilean logoilla varustetuista t-paidoista. Nähdään Studia-messuilla!